Sivut

tiistai 18. joulukuuta 2012

Luomuvillitys

Näin ensimmäisen raskauden aikana on iskenyt totaalinen luomuvillitys päälle!
En ole voinut syödä aamupalaksi puuroja, koska ne nostattavat verensokeritasoa. 
Olen siirtynyt täysin viilin ja myslin maailmoihin.
Tässä nyt tarina yhdestä villityksestä, joka kyllä muuttuu ajan saatossa perinteeksi tässä taloudessa!

Itse tehdystä myslistä innostuin Noora Shinglerin blogista löytämästäni ohjeesta: http://kemikaalicocktail.blogspot.fi/2008/01/yksi-lempiherkuistani-on-mysli-jonka.html
Olen nyt koukuttanut itseni kauppojen luomumysleihin, mutta eräs päivä oli ihan pakko 
kehitellä omia versioita niistä. 
Ensimmäisen muokkailun version myslistä tein sitten tänään, 
kun ensin kävin ostoksilla Säästä&Punnitse putiikissa.

Omaan luomumysliin laitoin seuraavat ainesosat:
  • 10 dl kaurahiutaleita
  • 1 dl seesaminsiemeniä
  • 1 dl pellavansiemen rouhetta
  • 2 dl auringonkukan siemeniä
  • 1 dl maapähkinöitä
  • 2 dl rusinoita
  • 1 dl gojimarjoja
  • 1 dl quinoahiutaleita
  • 1 dl melonipaloja
  • 1 dl neitsytkookosöljyä
  • 3 rkl hunajaa
Sekoitin ensin kaikki kuivat aineet keskenään. 
Sulatin neitsytkookosöljyn ja hunajan ja kaadoin sekoituksen kuivien ainesten joukkoon ja sekoitin hyvin. Levitin koko satsin leivinpaperin päälle pellille ja paahdoin 175 -asteisessa uunissa 2 x 7,5 minuuttia; 
sekoitin välillä, jottei pinta paahtunut enemmän kuin muut.

 
Ja huomenna saan nauttia itse tehdystä luomumyslistä täysin rinnoin! 
En malta odottaa!


Joulukorttirumbaa

Joulukortteja olen väkertänyt syyskuusta lähtien, päivittäminen tänne on vain venynyt ja venynyt. 
Tässä nyt kuitenkin jonkin verran syksyn satoa näytille. 
Nämä ja monet muut kortit ovat matkalla uusien omistajiensa luokse.






perjantai 23. marraskuuta 2012

Marraskuun lopulla innostutaan...

..tekemään sytykeruusuja! Eilen vietin aikaa Martta-illassa ja väkersimme sytykeruusuja. Niitä voidaan käyttää sytyttämään esimerkiksi takka, uuni tai jokin muu tulisija. Yksi ruusu sytyttää pinollisen puita, joten muita sytykkeitä ei tarvita. Kivaa puuhaa ja ennenkaikkea materiaalien kierrätystä!

Sytykeruusujen tekoon tarvitaan kananmunakennoja, talous- ja wc-paperirullia sekä vanhoja, käyttämättömiä tai jämäkynttilöitä. Myös vanha käytöstä poistettu emalinen kattila on tarpeen, 
kuten myös esimerkiksi grillipihdit. 

Itse käytin eilisissä sytykeruusuissa jämäkynttilöitä. Uitin sytykeruusut pariin kertaan jämäkynttilöistä syntyneeseen myrkyn vihreään liemeen ja kuvasta näette tuloksen. Ei niin kauniin värisiä, 
mutta omassa käytössä kyllä kelpaavat!

 
Ruusun teko onnistuu seuraavanlaisesti:
 
* hajota kenno irroittamalla kansi ja pohja toisistaan
* irrottele kuppiosat erikseen ja jätä niihin ainakin sentin korkuiset reunat 
(irti revityt tai leikatut palat käytetään kukan keskustassa)
* revi kannen suorasta osasta mahdolisimman pitkiä suikaleita ja pyöritä ne spiraaleiksi
* laita spiraali kupin keskelle, paina sitä sormella kevyesti ja tue samanaikasesti paikoilleen
 pienemmillä kennon palasilla
* ruusun tulee pysyä kasassa, jotta se voidaan pyörittää steariinissa 
(steariini kovettaa ruusua niin, että kuivuttuaan se pysyy kasassa)
* kastele ruusut steariinissa pihtien avulla ja aseta ne suojatulle alustalle
* anna ruusujen kuivahtaa hetken ennen toista kastelukertaa

Kattilaan mahdollisesti jääneen steariinin voi kaataa esimerkiksi maitotölkkiin jäähtymään ja veden voi kaataa viemäriin. Kuivan tölkin voit polttaa puiden kanssa. Älä missään nimessä kaada seosta viemäriin!
 




torstai 21. kesäkuuta 2012

Arvontaa ja juhannustaikoja!


Romulyylin ihanaisessa blogissa on ihan mieletön arvonta, 
pääset kurkkaamaan sivuille tästä.

***
JUHANNUSTAIKOJA!

Mistä on sinun juhannuksesi tehty? 
Minun juhannukseni on tehty auringosta, rauhasta, ystävyydestä ja vapaasta ajasta.  
Kerään seitsemän kukkaa tyynyn alle ja nukun hyvin nähden unia tulevasta aviomiehestäni. 
Kuuntelen juhannusyönä, jos vaikka käki kukkuisi - sillä niin monta kertaa kuin käki kukkuu, niin monta vuotta on sulhasen löytymiseen. Ja jos käki ei kuku laisinkaan, sulhanen tulee vielä samana vuonna.
Käyn puutarhassa katselemassa kukkiiko saniainen, tuo kukaton itiökasvi, ja jos kukkii, niin poimin sen kiireesti, jotta saan taikavoimia tulevaisuutta varten.


Hyvää ja rauhallista Juhannusta kaikille!

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Arvontoja perjantain kunniaksi!

Bongasin sisustusvimman puremana Wanillan blogista arvonnan. Osallistumisaikaa 14.6. asti.
Klikkaa tästä päästäksesi osallistumaan arvontaan.



Bongasin myös Autuas Olon blogista "Olohuone puutarhassa" -kirjan arvonnan. 
Osallistumisaikaa vielä jäljellä huikeasti. 24.6. asti, joten käy kurkkaamassa tästä.




tiistai 15. toukokuuta 2012

Ajankäytönhallintaa..?!

Taas on tovi vierähtänyt, etten ole ehtinyt kertoilla kuulumisia! Työrintamalla ja Pihakutsuilla on aika kulunut kuin siivillä ja nyt eletään jo toukokuun puoliväliä. Huh..mutta ei sentään vielä hellettä. Töitä tehdään silloin kun niitä todella on, ja sitten kun ei ole, levätään. Tuo lausahdus taitaa olla uusi mottoni nykyään. Onhan sekin hyvä päivittää silloin tällöin, eikö?!

Parit Pihakutsut edessä vielä ennen kauan odotettua Türin kukkamarkkina -matkaa, jolle lähden 18.5. ja palaan 20.5. Sekopäisenä odotan jo reissua ja kaivoin eilen passinkin kätköistä esille, siltä varalta, ettei se juuri unohdu matkasta. Ensimmäistä kertaa menossa Türiin ja sain huomioonotettavia vinkkejä pihakutsujen eräältä emännältä, joka on konkari tällä reissulla! Hyvät kengät ja paljon voimaa käsiin, että jaksaa kantaa kaikki taimen alut kotiin! Kääk, ei malta odottaa!

Helatorstaina Pihakutsut ovat mukana Karvian Marttojen puutarhailtapäivässä klo 14-17, osoitteessa Kiviluomantie 183, Karvia. Luvassa on pihan ja puutarhan laittamiseen liittyviä tietoiskuja ja tapahtumassa saa tehdä sammalaiheisia puutarhan ihastuksia Tanja Survosen johdolla. Kannattaa tulla käymään, jos niillä nurkilla liikkuu - TERVETULOA!

Pitäisi kaiken hälinän keskellä ehtiä tutustumaan Soukon taimiston valikoimiin ja hakea omalle pihalle lipstikkaa kasvamaan! Se on ehdoton ykkönen omassa keittiössä ja silloin sitä pitää saada omalle maalle kasvamaan! Olen myös etsinyt maa-artisokkaa, turhaan. Jos joku tietää, mistä sitä Pirkanmaalta saa, niin vinkkaa siitä minulle, kiitos!

Mukavaa viikkoa 20 ja kuullaan jälleen!

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Monipuoliset yrtit

YRTTEJÄ TEEN VALMISTUKSEEN

Nämä teeainesyrtit pitävät tuoreesta maasta, jonka voi toteuttaa kuohkealla
puutarhamullalla tai valmiilla säkkimullalla.
Mullan pinta peitellään ruohosilpulla, joka pitää maan tasaisen kosteana.
Heinäkatetta voi käyttää varsien tueksi ja suojaamaan multaantumiselta.

SITRUUNAMELISSA (Melissa officinalis)
Kasvi: Pysty ja tuuhea, korkeus 50 cm ja leveys 45 cm.
Kasvi on monivuotinen, mutta talvehtii Suomen oloissa vain satunnaisesti.
Mehiläiset pitävät sen kukista. 
Kasvatus: Siementen kylvö huhtikuussa sisälle tai toukokuussa suoraan ulos aurikoiseen paikkaan. 
Jos ehtii kukkia kesän aikana, se kylväytyy hieman ja saattaa tällä tavoin säilyä kasvupaikalla pari vuotta.
Käyttö: Nuoria, miedon makuisia lehtiä voi poimia koko kesän, ne käytetään tuoreina,
koska maku laimenee lehtien vanhetessa sekä kuivattaessa.
Tuoreet pikkulehdet antavat herkkää sitruunaista mintunmakua teehen sekä hedelmä- ja viinijuomiin.
Lehtiä voi silputa ja sekoittaa tuorejuustoihin. 

PUNAVÄRIMINTTU (Monarda didyma)
Kasvi: Monivuotinen, pysty ja tuuhea.
Korkeus 90-120 cm ja leveys 30-60 cm.
Sopii niin kukkapenkkiin kuin yrttitarhaankin.
Kasvi kannatta jakaa muutaman vuoden välein.
Kasvatus: Siementen kylvö huhtikuussa sisälle tai suoraan ulos toukokuussa aurikoiselle paikalle. Puutarhamullan tulee olla hyvää ja kuohkeaa. 
Käyttö: Paras aika poimia lehtiä ja kukkia on kuumat keskikesän päivät.
Tuoreista lehdistä voi hauduttaa teetä ja niitä voi lisätä sian- ja kananlihan täytteisiin.
Yksittäiset kukat sopivat salaattien koristeiksi.  

TUOKSUMATARA (Galium odoratum)
Kasvi: Monivuotinen maanpeitekasvi, joka kukkii runsain pienin valkoisin kukin.
Korkeus 50 cm ja leveys rajaton.
Kukat, varret ja lehdet maistuvat hennosti vaniljalta. 
Kasvatus: Siemenet kylvetään ulos syksyllä.
Kasvi pitää varjosta, joten se on omimmillaan pensaiden tai korkeiden kasvien aluskasvina.
Vakiinnuttuaan se leviää rönsyillä ja siemenillä. 
Käyttö: Varovasti, sillä miedosti vaniljaisen ja rauhoittavan teen saa jo yhdestä tai kahdesta varresta. Kukkia voi käyttää varoen myös salaatteihin.
Käytetään punsseissa ja viinin maustamisessa ja cocktaileissa.

PRONSSIFENKOLI (Foeniculum vulgare ´Purpureum´)
Kasvi: Korkea pystyvartinen, korkeus 70-100 cm, leveys 25-30 cm. 
Kasvatus: Siementen kylvö huhtikuussa sisälle ruukkuihin.
Taimien istutus ulos keväthallojen mentyä.
Kasvupaikan tulee olla lämmin ja aurinkoinen ja maan kuohkeaa ja runsasravinteista. 
Kasvi kannattaa latvoa, niin lehdet kasvavat suuriksi.
Käyttö: Lehtien poiminta alkukesällä.
Fenkolitee on mietoa ja maistuu anikselta. 
Siemeniä ja lehtiä voi käyttää viinietikoissa, teessä, leivissä, kakuissa, piirakoissa ja makkaroissa. 
Idätetyt siemenet sopivat salaatteihin.

SITRUUNAVERBENA (Aloysia triphylla)
Kasvi: Pysty, tuuhea, korkeus 70-120 cm, leveys 70 cm.
Monivuotinen, tosin kylmänarka. 
Lehdet kasvavat pitkissä varsissa ja salaavat sitruunaisen tuoksunsa, ellei niihin kosketa. 
Tuoksu on sitruunainen ja maku ilman hapokkuutta. 
Kasvatus: Taimet istutetaan maahan, kun hallanvaara on ohi.
Maan tulee olla kuohkeaa ja kuivaa. 
Viihtyy auringossa.
Kannattaa istuttaa maahan upotettavaan ruukkuun, jossa sen voi siirtää sisälle talvehtimaan.
Jos kasvi ränsistyy, se kannattaa leikata matalaksi. 
Käyttö: Lehtiä poimitaan kasvista sieltä täältä ja käytetään tuoreina. 
Lehdistä haudutetaan sitruunaista yrttilientä, jota voi käyttää viinietikan ja öljyn mausteena. 
Lehtisilppua käytetään salaatteihin ja hedelmäjälkiruokiin.

VIHERMINTTU (Mentha spicata ´Moroccan´)
Kasvi: Monivuotinen, pysty ja tuuhea kasvuinen.
Korkeus 30-45 cm, leveys 60-90 cm. 
Mintut leviävät voimakkaasti, joten ne voidaan istuttaa ruukkuun tai ämpäriin.
Kasvatus: Siementen kylvö keväällä.
Mintut pitävät runsasravinteisesta, kosteasta maata ja aurinkoisesta kasvupaikasta. 
Käyttö: Nuoret lehdet ja kokonaiset versot.
Maku on hallitseva, joten käytä minttuja hillitysti toisten yrttien rinnalla vahvistamassa niitä.
Lisää minttua lammas-, maito- ja kasvisruokiin sekä hedelmä- ja suklaajälkiruokiin juuri ennen tarjoilua. Hauduta teetä.
Tämän lajikkeen mintunmaku on puhdas, raikas ja hiukan mausteinen. 

MAUSTEMEIRAMI (Origanum majorana)
Kasvi: Monivartinen ja tuuhea, korkeus 30-50 cm ja leveys 30-50 cm.
Monivuotinen, mutta lajien talvenkestävyys vaihtelee ja maustemeiramia kasvatetaankin yleensä yksivuotisena yrttinä.
Kasvatus: Siementen kylvö sisälle ruukkuihin varhain keväällä tai ulos aurinkoiselle paikalle toukokuussa. Älä lannoita, sillä niukkaravinteinen maa pakottaa kasvin tuottamaan enemmän aromaattisia öljyjä,
joista lehdet saavat tuoksunsa ja makunsa.
Käyttö: Lehtiä voi poimia milloin vain, mutta ne ovat parhaimmillaan juuri ennen kukintaa.
Lehtien maku on hieno ja makeahko.
Saa makean mausteista teetä, jossa on aavistus kamferin tuoksua. 

KAMOMILLASAUNIO (Matricaria recutita)
Kasvi: Yksivuotinen. Tosin kylvää itsensä, kunhan ympärillä on paljasta multaa. 
Pystykasvuinen, korkeus 60-75 cm ja leveys 60 cm.
Kasvatus: Siemenet kylvetään suoraan ulos maahan. 
Käyttö: Lehdet leikataan alkukesällä.
Mykeröt poimitaan, kun ne ovat kokonaan auki.
Kukat ja lehdet käytetään tuoreina tai kuivattuina teehen.
Lehdistä tulee miedompi maku.

p.s. kuvia saan toivottavasti omasta pihastani kesällä!

torstai 12. huhtikuuta 2012

ARVONTAA!

maanantai 9. huhtikuuta 2012

SAY




Osallistun Salaiseen askarteluystävään (http://salainenaskarteluystava.blogspot.com/) ja maaliskuun paketti on saapunut jo ajat sitten, mutta nyt vasta ehdin päivittää kuvaa siitä tänne. Jännityksellä odotan, mitä seuraava paketti sisältää! Kun koko kierros, kolme pakettia on saapuneet, niin päätän, mitä näistä teen :) Toukokuulla jo voi olla ilmestynyt kätteni askartelujälkiä tänne!

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Pääsiäistä!


Vietän pääsiäisen kotona. Yksin nelitassun kanssa, vai ollaanko sittenkin kaksin? Pääsiäisen sulostuttajat piristävät vielä talvista maisemaa kummasti! Kaivoin vihdoin siemenet esiin - nyt olen vain ihan sekaisin siemenistä! Esikasvatettavat toiseen laatikkoon ja suoraan kylvettävät toiseen, niinhän se onnistuu parhaiten?! Ja mitä kaikkea tahtoisin vielä kasvattaa...hmm...paperia ja kynä, kirjoitan kaikki ylös, etten vain unohda mitään - no miksi paperille, kun kerta tänne kirjoittelen! Toimikoon tämä nyt päiväkirjanani!

Mietin, miten paljon kasvimaalleni mahtuu...no P.A.L.J.O.N. tietysti! Ja erikoisuuksiakin, tottakai! 
Palautan mieleeni alkuvuodesta Pihakutsuille tekemäni tilauksen. Aah, sieltä tulee Piparminttua, oikein aitoa Karjalanminttua sekä mesimarjoja, njam! Ja niitä erikoisuuksia...Steviaa, kuolemattomien yrttiä, bulbinea, kiinansipulia ja sitruunaruohoa. Myös kirsikkatomaatti, ananaskirsikka ja kaksi paprikaa saavat uuden kodin luotamme. Näille on jo tiedossa paikatkin, missä tulevat tuottamaan huikean sadon!

Back to Seeds! Eli takaisin siemeniin. Pihakutsujen valikoimasta löysin itselleni myös 
"Salaattivalikoiman" (keräsalaatti, lehtimangoldi, sidesalaatti ja salaattipunajuurikas) ja 
"Kaikenlaisia kaaleja" (suippokaali, ruusukaali, parsakaali, kurttukaali, pinaattikiinankaali) sekä "Juurikasvalikoima" (minikokoinen nauris, retiisi, porkkana, minipunajuuri). 
Näistä esikasvatettavia ovat: suippokaali, ruusukaali ja kurttukaali.

Edellä mainittujen sato varmasti jo riittäisi meidän taloudelle. 
Mutta kun M.I.N.Ä. tahdon paljon muutakin! 
Nyt hehkutan, että eilen kylvin jo basilikat, ruotisellerit, lipstikat ja maissit! 

Ja tosiaan, viime vuodelta jäljellä olevia siemeniä on iso nippu...  
Esikasvatettavia: kesäkurpitsa 'Zucchini', kurpitsa 'Yellow Pumpkin', kesäkurpitsa 'Gold Rush',  kesäkurpitsa 'Eight Ball', taitepapu 'Allegria', taitepapu ' Purple Queen', leikkopapu 'Merveille de Piemonte', salkopapu 'Blue Lake White Seeded', salkovahapapu 'Neckargold', vahapapu ' Maxidor', 
härkäpapu ' Red Epicure', avomaankurkku 'Rhensk druv'.  
Suoraan kylvettäviä: kaurajuuri, mustajuuri 'Lange Jan', kurkkuyrtti, tilli 'Como', pinaatti, persilja, juuripersilja, tammenlehtisalaatti 'Salad Bowl', 'Red Salad Bowl' ja 'Asterix', lehtisalaatti 'Australischer Gele', itämainen salaattisekoite, keräsalaatti 'Merville des quatre saisons', japanilaisia maustevihanneksia, salaattirucola, keräsalaatteja ns. jäävuorisalaattia ja pehmeälehtinen keräsalaatti, villirukola, 
salaatti 'Baby Leaf', lanttu. 

En ehkä noita kaikkia kyllä laita tulemaan, sillä syötävää riittää muutenkin! Mutta jotain noista on pakko laittaa, kun joidenkin siementen itävyys heikkenee tämän vuoden aikana, tai pussissa ainakin uhkaillaan niin!

Tänä kesänä on tarkoituksena perustaa myös parsalle oma penkkinsä ja kasvattaa alut siemenistä. 
Ostin Hyötykasviyhdistykseltä parsa 'Mary Washington' -siemenet. 
Rakastan parsaa, sitä kun pienet mykeröt alkavat nousta maasta ja 
ovat hetkessä kymmensenttisiä herkullisiä syötäväksi - ne on nyt mun puutarhan MUST-juttu! 
Puhumattakaan nokkospenkistä.. ei ole vain saanut kauheasti kannatusta talon isännän suunnalta, mutta mikäs sen hienompaa olisi kerätä nokkoset omasta penkistä kotipihalta ja paistaa vaikka nokkoslettuja! 

Onko kellään kokemuksia parsan ja nokkosen kasvattamisesta - nyt saa kirjoitella ohjeita, sillä kirjaston kirjat ovat jo koluttu ja kaikki apu on tarpeen, jotta onnistun!





sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

tiistai 14. helmikuuta 2012

YSTÄVÄNPÄIVÄ

Sydämellistä ystävänpäivää kaikille! 

TIESITKÖ?
 - ystävänpäivää on vietetty Suomessa 1980-luvulta alkaen
- Suomen kalenteriin ystävänpäivä on merkitty vuonna 1987
- ystävänpäivä on muodostunut toiseksi suosituimmaksi korttipäiväksi
- koko maailmassa päivän tunnuksena on punainen sydän
- suomalainen ystävänpäivä on yleisemmin ystävien muistamisen päivä, 
kun taas kansainvälinen Valentinuksen päivä on rakastavaisten juhlapäivä


perjantai 10. helmikuuta 2012

Pihakutsuilta omaan kasvatukseen!

Pihakutsut tarjoavat nyt rajoitetun ajan asiakkailleen omaan kasvatukseen rajoitetun erän ihania erikoisuuksia verenpisaroista ja pelargoneista! 

Kutsut kannattaa varata juuri nyt (yhteystiedot löytyvät blogin PIHAKUTSUT -sivulta),
sillä näiden toimitukset ovat viikolla 15!

Taimet toimitetaan esikasvatettuina ja jatkokasvatus tapahtuu onnellisen omistajan ikkunalaudalla.
Verenpisarat ovat latvottu valmiiksi ja pelargonit ovat latvomattomia.
Pelargoniat kannattaa latvoa itse, jotta kasvi tanakoituu.

***

HURMAAVAT VERENPISARAT 


Verenpisaroiden kauneuden esille tuominen vaatii vain yksinkertaisuutta! On tärkeää, että verenpisaraan yhdistettävä kasvi ei kilpaile huomiosta sen kanssa. Pahin virhe on todennäköisimmin istuttaa nämä kasvit muiden kasvien kanssa samoihin ruukkuihin ja ryhmiin, joissa ne eivät pääse loistamaan omassa hurmaavassa olemuksessaan.

Verenpisarat vaativat tilaa ja huomiota kauniille kasvutavalleen ja herkille kukilleeen. Niitä kannattaakin tarkastella yksilöina, jolloin niiden hienostunut olemus tulee parhaiten esille.

Verenpisarat ovat monivuotisia ryhmäkasveja, vaikka niitä varsin usein kasvatetaan yksivuotisina. Näiden hurmaavien kasvien talvettaminen vaatii jonkin verran vaivaa, sillä ne vaativat valoisan ja viileän talvetuspaikan tai säilytyksen kellarissa. Niiden multa on talvettamisen aikana pidettävä hieman kosteana. 

Keväällä verenpisarat muotoillaan leikkaamalla. Kasvit tarvitsevat melko paljon vettä, joten säännöllinen kastelu palkitsee omistajan komeilla kukinnoilla. Verenpisarat menestyvät varjoisallakin paikalla, missä ne myös paremmin säästyvät kuivumiselta.

***

PIRTEÄT PELARGONIAT


Pelargonien suku on hyvin monipuolinen ja varmasti jokainen löytää oman suosikkinsa väriloisteliaista pelargonioista! Nämä kasvit tarjoavat hämmästyttävää sietokykyä kuivuuden ja paahteen haittoja vastaan! Pelargonit viihtyvät täydessä auringossa ja nauttivat siitä, kun kuihtuneet kukat ja lehdet nypitään säännöllisesti pois.

Pelargonien talvettaminen tapahtuu melko samanlaisesti kuin verenpisaroiden. Ruukut nostetaan mieluimmin viileään ja valoisaan varastoon, noin +5-+8 asteen lämpöön. Vettä annetaan vain tilkka hyvin harvoin.

***
Edellä olevat esitteet löytyvät myös www.pihakutsut.fi -internetsivulta pdf-muodossa, kuten myös uusi tuoteluettelo 1/2012! Kannattaa käydä kurkkimassa!

***

Puutarhurin PERINNETIETOA
VERENPISARALLE SANANJALKAA.
Eikä ainoastaan verenpisaralle. Lukuun ottamatta kalkkia kaipaavia kasveja, useimmat kasvit ilahtuvat kourallisesta pilkottua sananjalkaa tulevalle istutuspaikalle kaivetun kolon pohjalla. Käytä vihreää, älä kuivunutta ruskeaa sananjalkaa. Tuore sananjalka parantaa juurien kasvua sitomalla kosteutta kasvupaikan maahan.


tiistai 31. tammikuuta 2012

Pintakoristelua

Askarteluvimmasta kärsineenä sain vihdoin aloitettua pintakoristelutyöt työpöytäni lokerikolle. Olipas siinä tyhjentäminen pienistä tilpehööreistä ja tavaroista! Nyt tilpehöörit lojuvat pahvilaatikossa lattialla, odottamassa, että käyn käsiksi niihin. Sieltä voi jopa löytyä aarteita, joiden olemassa olosta ei ole ollut havaintoa hetkeen! 
Mutta sitä ennen täytyy viimeistellä vielä toinen lokerikko ja keittiön minilokerikko! 
Nyt on hyvä lopettaa kirjoittelu Irwin Goodmanin laulun sanoihin: "kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan".


Lokerikko ostettu aikoinaan Ikeasta samoin kuin puupetsi (Natur), jolla käsittelin lokerikon. 
Paperit (The Green Stack, 70 % recycled paper) ovat huikea löytö käsityömessuilta.

Löytö!

Seikkailin Kodin Terrassa ja silmiini osui ihania pieniä lintusia! Ja niitä oli neljää värivaihtoehtoa. Lintuset "BÖRDY" ovat ruukkukastelijoita, by Scheurich. Ensin matkaani lähti valkoinen, mutta juuri ennen kassalle menoa päätin haluavani sinisen. Ja sehän sopii täydellisesti peikonlehden ruukkuun valkoisten kivien sekaan.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Testailua

Ostin Nitorin BACK to black -väriainetta ja päätin tehdä testauksen kulahtaneille mustille paidoilleni. Pussissa luvataan, ettei vaatteiden ja kotitaloustekstiilien värien palauttaminen ole koskaan ollut näin helppoa, nopeaa ja vaivatonta. Pussin riittoisuus on 600 grammalle kuivaa kangasta. Nyt tsekkaillaan, miten käy!


Ja näin se tapahtui:  
1. Punnitsin vaatekappaleet kuivana, max. siis 600 g..
2. Kastelin paidat märiksi ja laitoin ne pesukoneeseen.
3. Leikkasin Nitorin pakkauksen auki ja asetin sen pyykkien päälle koneeseen. 
4. Valitsin 40-asteen pesuohjelman ja käynnistin koneen.

JÄNNITTÄVÄÄ!

5. Pesun loppuessa poistin Nitorin pakkauksen koneesta.
6. Pesin paidat uudelleen 40-asteen pesussa normaalisti käyttämieni pesuaineiden kanssa. Tämä sen takia, että ylimääräinen väriaine lähtee vaatteista pois.
7. Kun pesukoneessani näkyi väriainejäämiä, lisäsin sinne tavallista valkaisuainetta ja pesin 90-asteen pesun tyhjällä koneella. 

Hmm.. pesukoneen kumiset osat eivät puhdistuneet näin, vaan jouduin nyrkkien avulla hinkkaamaan väriainejäämät niistä pois. Ja ehkäpä varmuuden vuoksi pesen tummia vaatteita ennen valkoisia.

Ohjeessa mainitaan, että vaatteiden kuivaus tulisi tapahtua kuivausrummussa tai suorassa auringon valossa. Kun rumpua en omista ja aurinkoa ei näkynyt, ripustin paidat vain hengareille ja annoin kuivua. Tulokseen olen erittäin tyytyväinen; sain vaatteilleni lisäkäyttöaikaa. Sitä, kuinka pitkäksi aikaa, jää nähtäväksi!

Askartelu mielessä, ajoitus pielessä...

Haaveilin heti herättyäni penkovani korttientekolaatikkoni esille ja näprääväni muutamat synttärikortit. 
Sitten tajusin, että tällaisia pakkastalvipäiviä olen odottanut ja nyt sellainen on! 
Täytyy siis ottaa kaikki ilo irti ja tehdä jäälyhtyjä ja lähteä metsään koiran kanssa seikkailemaan!


Koneella nyt hieman pörräillessäni, muistin lukeneeni Elliksen blogia ja klikkasin itseni sivuille ja wow mikä arvonta! Hän on pitänyt blogia kohta 5 vuotta ja sen kunniaksi räiskyy! Klikkaa tästä kurkkiaksesi lisää: ELLIS.

torstai 5. tammikuuta 2012

Tänään puutarhassa

Lumikuorrute on peittänyt maan kahtena peräkkäisenä päivänä.Tänään kävin vähän puutarhassani kahlaamassa kameran kanssa. Tässä kuvauksen kohteena perheomenapuu.


Aivan mielettömän ihanaa, kun satelee hiljakseen lunta. Kunpa tätä nyt jatkuisi jonkin aikaa ennen kevään tuloa! Vaikka eipä siinä keväässäkään huonoja puolia ole ja siitähän nyt kovasti kielii jo se, että postilaatikko on pullollaan siemenkuvastoja ja tänään ilmestyi myös Oma Piha -lehti uusine juttuineen. Mietintämyssy on syvällä silmien edessä hahmottamassa hieman minkälaista kasvimaata sitä tänä keväänä alkaisi toteuttaa. Täytyy nyt malttaa kuitenkin mieltä hieman, sillä odotettu Pihakutsujen uusi luettelo ilmestyy myös piakkoin!

Muumimuki HURRAA yllätti positiivisesti!

Hurraa Hurraa Hurraa! Epäilemättä hieman sekopäistä toimintaa klikkaillessani erinäisiä nettisivuja auki, kun korviini kantautui tieto uudesta muumimukista, silmäni ovat kaupoissa olleet ilmeisesti suljettuina, kun en tällaista ihanuutta ole nähnyt! Täytyy nyt kyllä myöntää, että muki on todellinen ylläripylläri!

Erittäin tyylikäs muki on tehty juhlistamaan vuoden 2012 Desing-pääkaupungiksi valittua Helsinkiä! Mukin koriste on Tove Janssonin vuonna 1960 ilmestyneestä kirjasta ”Kuka lohduttaisi Nyytiä?”. Kirjan alkuperäinen piirros puistossa juhlivista Muumilaakson asukkaista sopii hyvin kuvaamaan Desing-pääkaupunkiamme! 
Kyseinen kirja oli lapsena ihan lemppari. Nyt täytyykin kaivaa se esille kirja-arkistoista!

maanantai 2. tammikuuta 2012